Tämä artikkeli on julkaistu  Suomen Grosspitz ry:n jäsenlehdessä vuonna 2022.

Teksti: Renja Vanne, kuvat: Päivi Saarilahti, Renja Vanne

Grosspitz Nostokorva Daddy’s Hero eli ”Eki” on suorittanut omistajansa Renjan kanssa ensimmäisenä grosspitzinä pelastuskoirien virallisen viranomaistarkastuksen vuonna 2022.

Suoritimme viranomaistarkastuksen hyväksytysti pääsiäisenä vuonna 2022. Ekistä tuli virallinen hälykoira, mikä tarkoittaa sitä että olemme nyt Ekin kanssa valmiudessa, poliisin pyynnöstä, kadonneen ihmisen etsimiseen 24/7. Satakunnassa on tällä hetkellä 10 ja koko Suomessa noin 200 hälytyskoirakkoa. Tarkastuspäivä oli aurinkoinen kevätpäivä, +5*C Heikko tuuli kävi pohjoisesta. Noin 30 ha alueelta, pienen lentokentän kupeesta, löytyi kaksi eksynyttä lintubongaria. Yksi löytyi jäljestäen ja toinen ilmavainulla. Ennen tarkastusta Eki on suorittanut jäljen peruskokeen: nostanut noin 1,5 – 2 h vanhan jäljen ja määrittänyt oikean suunnan. Noin 700 metrin matkalla oli kolme käyttöesinettä ja yksi isompi loppuesine (reppu) jäljen päässä. Pelastuskoiralta vaaditaan, että se osaa käyttää sekä maa- (jälki) että ilmavainua (haku). Molemmista pitää suorittaa peruskokeet, ja jommasta kummasta loppukoe. Seuraavaksi Eki suoritti haun peruskokeen. 1,5 hehtaarin alueella oli kaksi ihmistä, jotka pitää löytää ja ilmaista.

Eki luonnollisesti haukkuu, kunnes minä ehdin kadonneen luokse. Hyvällä tuulella se voi olla kaukanakin. Mutta onneksi haukku on grossille luontainen tapa ja se jaksaa haukkua kauankin, että ”täällä tämä nyt olisi, tule katsomaan”.

Tähän liittyy myös grossin epäluuloinen luonne vieraita kohtaan: se ei luontaisesti mene vieraan ihmisen ”iholle”, vaan pysyy turvallisen etäisyyden päässä. Ei tarvitse erikseen opettaa korrektia tapaa kohdata ihminen, koska esimerkiksi hypotermistä ihmistä koira ei saa mennä koskemaan, ettei sen sydän pysähdy. Haukun lisäksi koira voi kertoa löydöstään ottamalla pannassa roikkuvan rullan suuhunsa (rullailmaisu) tai kertoa jollain muulla tavalla (kertova ilmaisu), esimerkiksi hyppäämällä ohjaajaa päin, haukkumalla ohjaajalle tai vaikka tökkäämällä kuonolla reiteen.

Tämän jälkeen suoritimme jäljen loppukokeen yöllä (pimeällä) n. 1,5 km, neljä tuntia vanha, samat neljä esinettä, mutta myös kovia (vähemmän haisevia) esineitä matkalla. Siinä missä peruskoe on suhteellisen suora, loppujäljessä on jyrkkiäkin kulmia.

Pieni kömmähdys kokeessa kävi: koira meni hukkaan ihan alkumetreillä Jälki kulki juuri hakatulla hakkuuaukealla ja siinä keikkuessani jonkun kiven päällä, päästin liinasta irti. Eki jatkoi jäljestystä, kadoten kuusikkoon. Enkä ollut huolissani,olimmehan juuri tehneet harjoitusjäljen päivällä, jonka Eki jäljesti vapaana. Mutta nyt oli pimeä, enkä ollut laittanut Ekille valopantaa, joka sillä yleensä on päällä pimeällä. Eikä karhunkellokaan kilissyt (suojapussi oli jäänyt huonosti, eikä kello päässyt kilisemään). Luultavasti Eki oli jäljestänyt ensimmäiselle esineelle ja odotti minua siellä. Epätoivo meinasi jo iskeä kun koira ei tullut takaisin vaikka kutsuin. Lopulta Eki kuitenkin tuli takaisin ja onneksi jatkoi uudelleen jäljestää jo jäljestämäänsä reittiä. Loppu menikin jo ihan mallikkaasti ja kaikki esineet löytyivät.

Vaikka koiralta ei vaadita kuin toisesta lajista loppukoe, kävimme Ekin kanssa myös haun loppukokeessa, koska pimeys on kuitenkin se missä suurin osa oikeista etsinnöistä tapahtuu. Oikeista etsinnöistä ei saa kertoa, koska meitä sitoo vaitiolovelvollisuus.

Mistä kaikki alkoi?

Ekillä on kaksi ”isoveljeä”, mittelit Roki*, nyt jo 13-vuotias ja Miki* 16 vuotta. Mikin kanssa kävimme TOKO ryhmän kanssa höntsäilemässä hakumetsällä. Kerran jätin alueen rajalle korkealle puuhun vinkulelun kulmamerkiksi. Kun lähetin Mikin metsään 50 metrin päästä lelusta, se juoksi juuri sen puun juurelle, missä hänen lelunsa oli. Se oli sellainen Wau -hetki. Jokin kipinä sai alkunsa. Rokin ollessa vuoden ikäinen, menimme sen kanssa palveluskoiraliiton alaisen yhdistyksen pelastuskoirien alkeiskurssille. Jatkoimme hakuharrastusta ja pistojen tekemistä, kunnes jossain kohtaa treenasimme Yyterin dyyneillä ja koira lähetyksen jälkeen kaartoikin tuulen alapuolelle. Hmm… Miksi koiran pitäisi juosta suoraan lähetettyyn suuntaan vaikka se luontaisesti hakee apua tuulesta?

Treenikavereista löytyi muutama samoilla mietteillä olevia ja niinpä perustimme pelastuskoiraliiton alaisen yhdistyksen: Karhuseudun Etsintäkoirat ry:n vuonna 2015. Alkoi aivan uudenlainen lähestyminen kadonneiden etsimiseen. Koirat muun muassa opetettiin reagoimaan hajuun, eikä juoksemaan ohjaajan näyttämään suuntaan. Aiemmin pelastuskoirat olivat joko jälki- tai hakukoiria, mutta vuodesta 2017 lähtien koiran on pitänyt hallita molemmat lajit. Viranomaistarkastukset on aloitettu 2014. Hälytyskoirakoksi voi päästä sekä palvelus että pelastuskoiraliiton puolelta. Niiden suoritettavat kokeet eroavat toisistaan, mutta viimeinen koitos, viranomaistarkastus on molemmille samanlainen.

Rokista tuli kuin tulikin pelastuskoira kaikista ennakko-odotuksista huolimatta (valkoinen ja pienikokoinen koira), Ekin tapaan ensimmäisenä rotunsa edustajana. Roki jäi eläkkeelle pelastuskoirahommista vuodenvaihteessa 2021. Ihmistenkin pitää koiranluvun lisäksi opetella jotain. Koska pelastuskoirat ovat osa vapaaehtoista pelastuspalvelua (VAPEPAA), olemme me pelastuskoiraohjaajat suorittaneet vapepan perus- ja etsintäkurssit. Osaamme toimia myös ihmisetsijöinä ketjussa, partioissa, tai taajamaetsijöinä ja viestiä oikein radiopuhelimilla. Osaamme myös suunnistaa kompassilla, vaikka sähköiset GPS:t ja puhelimien karttasovellukset ovat kovassa käytössä. Ensiapu on myös olennainen osa koulutusta; niin ihmisen kuin koirankin. Suurin osa on käynyt myös henkisen tuen- tai ensihuollon kurssit. Olen vapepan puitteissa käynyt muun muassa koronarokotuksissa ensiapuhenkilönä tai kokoamassa Ukrainalaisille perheille kerrossänkyjä. Olen käynyt myös maastojohtajan koulutuksen, joka on pesti ihmisetsijöiden ryhmänjohtajana. Vapepajohtajan koulutus saa odottaa siihen kunnes koira jää eläkkeelle tai oma kunto romahtaa niin ettei metsässä rämpiminen enää onnistu. Olen käynyt myös johtopaikkakoulutuksen ja tiedän mitkä lomakkeet ja kaavakket pitää täyttää etsintöjen aikana.

Grosspitz pelastuskoirana

Grossi on luonteeltaan oiva pelastuskoirakäyttöön ja kokokin on sopiva: ei liian pieni, eikä liian suuri. Se on helppo motivoida. Ohjaajan kehut, herkku tai lelu, ei väliä, kaikki käy. Se ei ole arka, ei äänille eikä erilaisille alustoille. Se on tottelevainen, vaikkakin vähän jääräpäinen, mikä sekin on  positiivinen asia. Se on hyvä haukkuja, eikä ahdistele kadonneita. Grossi on myös säänkestävä: pakkaset, sateet tai helle eivät haittaa, kunhan muistaa tauottaa työntekoa. Eki on nyt 5-vuotias. Sillä on vielä monta vuotta työuraa edessä. Ekin vahvuuksia ovat sen itsenäisyys, hyvä motivaatio ja se ettei sitä kiinnosta riista. Negatiivisinta on ehkäpä sen jääräpäisyys, vaikka samalla se on ihan positiivinenkin ominaisuus. Koska Eki rakastaa olla veneessä ja koska järviä ja merenrantaa täältä Satakunnastakin löytyy, meillä on haaveissa suorittaa myös vesistöetsinnän koe.

Haukku on grossille luontainen tapa ja se jaksaa haukkua kauankin, että ”täällä tämä nyt olisi, tule katsomaan”

*Artikkeli on julkaistu alunperin vuonna 2022 Suomen Grosspitz ry:n jäsenlehdessä. Artikkelin julkaisemisen jälkeen Miki ja Roki ovat siirtyneet pilven reunalle.